Televisiolähettimen ja radiovastaanottimen ero on sama. Edellisellä on äänisignaalit. Sähköisen tekniikan perustan asettamisen myötä radio ja televisio ovat kehittyneet vastaavasti. Vuonna 1906 ihmiset käyttivät langatonta onnittelua ihmiskunnalle hyvää joulua varten, mutta käytettiin kymmenen vuotta, ennen kuin tekniikka saavutti käytännön tarkoitukset. Vuonna 1916 amerikkalainen Sarnov laati suunnitelman vastaanottaa musiikkilähetyksiä radioasemilta puhelinvastaajilla. Tämä on ensimmäinen radioasema maailmassa. Vuonna 1935 radiolähetyksiä parannettiin periaatteessa jatkuvan parantamisen jälkeen. Tuolloin maailmassa oli peräti 1,550 radiolähetysasemaa.
Ohjelmia, jotka käyttävät radioaaltoja tai -johtoja äänen ja kuvien lähettämiseen laajalle alueelle, kutsutaan yhdessä "lähetyksiksi". Radioradiot voidaan jakaa rakenteeltaan putkiradiot, puolijohderadiot ja puolijohderadiot; niiden tilavuuden mukaan ne voidaan jakaa lattialle seisoviin, pöytätietokoneisiin, kannettaviin, taskukokoisiin ja pienikokoisiin; kaistojen mukaan ne voidaan jakaa keskiaalloon, keskipitkään lyhytaalloon, lyhytaalloon, erittäin lyhyeen aaltoon, pitkään, keskipitkään ja lyhytaalloon, täyskaistaan; yleisradiojärjestelmän mukaan se voidaan jakaa amplitudimodulaatioon ja taajuusmodulaatioon; ohjelman eritelmien mukaan voidaan jakaa super-, ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs; virtalähteen mukaan se voidaan jakaa AC-, DC-, AC- ja DC-käyttöön.
Erityistarkoituksen ja monikäyttöisen mukaan se voidaan jakaa autoihin, AM-taaksepäin, FM-taaksepäin, uudelleenlähetykseen, stand-up-ääniin, kaksikäyttöön, kaksinkertaisen käytön laajentamiseen ja muihin monikäyttöisiin tarkoituksiin. Riippumatta siitä kuinka monimutkainen tai käsittämätön radiovastaanotin on, se koostuu neljästä perusosasta. Tämä on meille erittäin hyödyllistä ymmärtää radion periaate. Nämä neljä osaa: antenni, maadoitusjohdinjärjestelmä: se vastaanottaa radioaaltoja ja toistaa ne eri taajuuksina. Viritin: Se valitsee syötettävän aseman virran ja vaimentaa niiden asemien virran, joita ei tarvita.
Mitä eroa on TV-lähettimellä ja radiovastaanottimella
Ilmaisin: Se muuttaa vaaditun radioaseman virran hyödylliseksi muodoksi, joka voidaan muuntaa ääneksi. Kaiutin: Se muuntaa ilmaisimen virran ääneksi, jonka ihmisen korvat voivat havaita. Nämä neljä osaa ovat välttämättömiä kaikenlaisille vastaanottimille, olipa kyseessä yksinkertaisimmat mineraaliradiot tai monimutkaiset televisiovastaanottimet, mutta jälkimmäistä on parannettu. Radion kyky erottaa jokainen asema on vain valinta lähettää eri kantoaaltotaajuuksia. Lähetin yhdistää kantoaaltosignaalin ja audiosignaalin, toisin sanoen amplitudimodulaation tai taajuusmodulointiaallon lähetettäväksi kaikkiin suuntiin, ja nopeasti värähtelevä sähkömagneettinen aalto koostuu sähkö- ja magneettikentistä.
Radioantennin elektronit liikkuvat kaikkien antenniin saapuvien radiosignaalien sähkökentän tärinän myötä. Tämä pieni virta vastaa vain muutaman mikrovoltin jännitteen aiheuttamaa virtaa. Radion "viritin" virittää resonanssipiirin tietyn vastaanotettavan radioaseman kantotaajuudelle. Muut kantoaaltotaajuussignaalit estetään, koska ne eivät voi saada resonanssia. Radiovahvistin vahvistaa resonanssisignaalin, ja sitten ilmaisinpiiri erottaa kantoaaltotaajuuden ääni- ja värisignaalista, ja äänisignaali vahvistetaan uudelleen ja palautetaan kaiuttimesta musiikkiin ja puheeseen, jonka ihmiskorva tuntee.
Radiota on peräti 700 miljoonaa. Se sekoitetaan myös videosignaaliin. Televisiossa on radiokomponentti, lisäksi televisiossa on videota vastaava näyttöpiiri ja kuvaputki. Superheterodynivastaanottimen perusrakenne ja toimintaperiaate voidaan keskustella ensin antennista. Oletetaan, että 800 kHz: n radiosignaali tulee antennista, signaali paranee suurtaajuisen vahvistuksen jälkeen ja parannettu signaali lähetetään sekoittimeen. Itse vastaanottimen oskillaattori lähettää myös signaalin mikserille tällä hetkellä, ja sen taajuuden tulisi olla 1,255 kHz.
Kaksi sähköistä signaalia sekoitetaan sekoittimessa "lyönnin" muodostamiseksi ja saadaan uusi signaali. Tämän signaalin taajuus on tuhat kaksisataa viisikymmentäviisi miinus kahdeksansataa, mikä on yhtä suuri kuin neljä sata ja viisikymmentäviisi kilohertsiä. Tätä neljänsadan ja viisikymmentäviisi hertsin taajuutta kutsutaan "välitaajuudeksi", joka lyhennetään radiotekniikassa "välitaajuudeksi". Jos antennin sähköisen signaalin taajuus on 900 kilohertsiä, vastaanottimen oman oskillaattorin on myös tuotettava kuiva hertssi. Sähköinen signaali. Lähetettyään sekoittimeen sekoitettu lyönti saa edelleen välitaajuussignaalin, joka on 1355 miinus 900, joka on neljäsataa viisikymmentäviisi kilohertsiä.
Välitaajuinen sähköinen signaali vahvistetaan erityisessä väliaaltovahvistimessa, ja kun se on kulkenut demoduloidun ilmaisimen läpi, audiosignaali voidaan palauttaa. Äänisignaalia kutsutaan myös matalataajuiseksi signaaliksi. Kun matalataajuinen vahvistin on vahvistanut äänisignaalin uudelleen, virta voidaan lähettää kaiuttimeen äänen tuottamiseksi.
Meidän muiden tuotteiden:
