1. TRS -rajapinta
Useimmat ihmiset eivät ehkä tiedä, mitä se on ensi kuulemisesta, mutta niin kauan kuin asetat todellisen asian eteen, kaikki tietävät, mitä se on. Itse asiassa yleisin asia, jonka näemme jokapäiväisessä elämässä, on TRS -liitin. Sen liittimen ulkonäkö on lieriömäinen, yleensä kolmea kokoa: 1/4 "(6.3 mm), 1/8" (3.5 mm), 3/32 "(2.5 mm)), yleisin on 3.5 mm kokoinen liitin.
2.5 mm: n TRS -liitin oli aiemmin suosittu matkapuhelinkuulokkeissa, mutta nyt se on harvinaista. Kuulokeliitäntää hallitsee periaatteessa 3.5 mm: n liitäntä. 6.3 mm: n liitin on yleisempi monissa ammattikäyttöön tarkoitetuissa laitteissa ja huippuluokan kuulokkeissa, mutta nyt monet huippuluokan kuulokkeet ovat vähitellen alkaneet siirtyä 3.5 mm: n liittimiin. TRS: n merkitys on kärki (signaali), rengas (signaali), lepotila (maa), jotka vastaavasti edustavat tämän nivelen kolmea kosketinta. Näemme kolme metallipylväiden osaa, jotka on erotettu kahdella eristävällä materiaalilla. Siksi 3.5 mm: n liittimiä ja 6.3 mm: n liittimiä kutsutaan myös "pieniksi kolmisydämiksi" ja "isoiksi kolmeksi ytimeksi".
2. "Kolmen ison ytimen" rakenne
TRS -rajapinta on pyöreä reikä, jonka sisäpuoli vastaa liitintä, ja siinä on myös kolme kosketinta, jotka on myös erotettu eristävillä materiaaleilla. Jotkut sanovat, ettei ole olemassa nelinapaisia pistokkeita? Aivan oikein, nelinapainen pistoke, jonka näemme kuulokkeissa tai kävelijöissä, ylimääräistä ydintä käytetään äänisignaalien tai ohjaussignaalien lähettämiseen. Lisäksi kuulokkeissa on neljän ytimen 3.5 mm: n pistoke, jota käytetään tasapainoisten signaalien lähettämiseen. 6.3 mm: n "isoa kolminapaista" pistoketta voidaan käyttää tasapainoisten tai epätasapainoisten stereosignaalien lähettämiseen, toisin sanoen, se voi lähettää tasapainoisia signaaleja, kuten XLR-balansoitu liitäntä, josta puhumme myöhemmin, mutta tällaisen tasapainotettu kaapeli on suhteellisen korkea. Korkea, joten sitä käytetään yleensä vain korkealaatuisissa ammattimaisissa äänilaitteissa.
3. Kahden ytimen 6.3 mm: n TRS-sähkökitarakaapeli
Tietenkin, koska ytimiä voidaan lisätä, ytimiä voidaan myös pienentää. Kahden ytimen TRS-liitintä voidaan käyttää epätasapainoisten mono-audiosignaalien lähettämiseen. Esimerkiksi sähkökitaran kaapeli on kaksijohtiminen TRS-kaapeli. Siksi emme tiedä TRS -rajapinnan ulkonäön perusteella, tukeeko se tasapainoista lähetystä; pelkästään ydinlaskennan perusteella emme voi olla varmoja, tukeeko TRS -liitin, jossa on neljä ydintä ja enemmän, tasapainoista lähetystä. Tilanne riippuu laitteistosta.
4. RCA -liitäntä
Se on myös hyvin yleistä jokapäiväisessä elämässämme, ja se on pohjimmiltaan saatavilla laitteissa, kuten kaiuttimissa, televisioissa, tehovahvistimissa ja DVD -soittimissa. Se on nimetty Radio Corporation of America (Radio Corporation of America) englanninkielisen lyhenteen mukaan. 1940 -luvulla yritys toi tämän käyttöliittymän markkinoille ja käytti sitä äänitteiden ja kaiuttimien liittämiseen. Siksi sitä kutsutaan myös Euroopassa PHONO -rajapinnaksi. Liitäntä, jonka tunnemme paremmin, on nimeltään "lotus head".
"Lotus -pään" RCA -liitin
RCA -liitäntä käyttää koaksiaalia [koaksiaalinen määritelmä, kuten alla olevassa kuvassa] lähettää signaaleja. Keskiakselia käytetään signaalien lähettämiseen, ja ulkoreunan kosketuskerrosta käytetään maadoitukseen. Jokainen RCA -kaapeli vastaa yhden kanavan audiosignaalin lähettämisestä. Siksi voit käyttää RCA -kaapeleiden määrää, jotka vastaavat kanavan todellisia tarpeita. Esimerkiksi kaksikanavaisen stereon asettamiseksi tarvitaan kaksi RCA-kaapelia.
5. Koaksiaalinen määritelmä
SPDIF: n koaksiaali (koaksiaalinen)
1) Koaksiaalinen digitaalinen ääniliitäntä
Koaksiaalisen digitaalisen ääniliitännän lähtö on lyhenne sanoista (Sony/Philips Digital InterFace) SONY ja PHILIPS home digital audio interface. Se on spesifikaatio, joka määrittää digitaalisten signaalien lähetyksen. Se voi lähettää erilaisia signaaleja ja lähettää LPCM-virtoja ja Dolby Digital-, DTS-, Surround-äänen pakkaus -äänisignaaleja, kuten AC-3.
SPDIF on jaettu siirtovälineestä koaksiaaliseen ja optiseen kuituun. Itse asiassa niiden lähettämät signaalit ovat samat, mutta kantoaalto on erilainen, ja myös käyttöliittymä ja yhteyden ulkonäkö ovat erilaisia. Niin kauan kuin sähköinen signaali muunnetaan optiseksi signaaliksi, se voidaan lähettää optisella kuidulla (optinen). Optinen signaalinsiirto on suosittu trendi tulevaisuudessa, ja sen tärkein etu on, että sen ei tarvitse ottaa huomioon rajapinnan tasoa ja impedanssikysymyksiä, rajapinta on joustava ja häiriönestokyky on vahvempi.
2) Koaksiaalinen ääniliitäntä (koaksiaalinen)
Koaksiaalinen ääniliitäntä (koaksiaalinen), standardi on SPDIF (Sony / Philips Digital InterFace), jonka Sony ja Philips ovat yhdessä laatineet. Koaksiaalinen on merkitty audiovisuaalisten laitteiden takapaneeliin pääasiassa digitaalisen audiosignaalin siirtämiseksi. Sen liittimet on jaettu RCA- ja BNC -liittimiin.
Koaksiaalinen ääni on ääniliitäntä, jolla on myös tulo- ja lähtötoiminnot. Toisin kuin edellinen ääniliitäntä, siinä on mikrofonin (tuloliitäntä) ja kuulokkeiden tai äänen (lähtöliitäntä) käyttöliittymä.
Koaksiaalinen ääniliitäntä (koaksiaalinen)
SPDIF -kuitu
Valokuitu [liitäntä, jossa kehys sijaitsee]
6. Neliön ja pyöreän kuidun liittimet
Valokuituliitännän englanninkielinen nimi on TOSLINK, joka tulee Toshiban (TOSHIBA) laatimista teknisistä standardeista, ja laitteessa on yleensä merkintä "Optinen". Sen fyysinen käyttöliittymä on jaettu kahteen tyyppiin, joista toinen on tavallinen neliömäinen pää ja toinen on pyöreä pää, joka muistuttaa kannettavissa laitteissa yleisesti käytettyä 3.5 mm: n TRS -liitintä. Koska se lähettää digitaalisia signaaleja valopulssien muodossa, se on nopein siirtonopeus teknisestä näkökulmasta.
Valokuituliitäntä voi saavuttaa sähköeristyksen, estää digitaalisen kohinan siirtymisen maajohdon kautta ja auttaa parantamaan DAC: n signaali-kohinasuhdetta. Kuitenkin, koska se tarvitsee valoa lähettävän portin ja vastaanottoportin, ja näiden kahden portin valosähköinen muuntaminen vaatii valodiodeja, optisen kuidun ja fotodiodin välillä ei voi olla läheistä kosketusta, mikä tuottaa digitaalisen värinän kaltaista vääristymää, ja tämä vääristymä on päällekkäin. Yhdessä valosähköisen muuntamisprosessin vääristymän kanssa se on paljon huonompi kuin koaksiaalinen digitaalisen värinän suhteen. Siksi nyt valokuiturajapinta on vähitellen haalistunut ihmisten näkökentästä.
7. AEX/EBU -liitännän XLR -liitäntä
Tämä tunnetaan myös nimellä "Cannon mouth", koska James H. Cannonin perustama Cannon Electric -yhtiö on sen alkuperäinen valmistaja. Heidän varhaisin tuote oli "tykki X" -sarja. Myöhemmin parannettu tuote lisäsi lukituslaitteen (salpa), joten "L" lisättiin "X": n jälkeen; myöhemmin lisättiin kumitiiviste liitoksen metallisten koskettimien ympärille. (Kumiyhdiste), joten "R" lisätään "L": n jälkeen. Ihmiset yhdistivät kolme suurta kirjainta yhteen ja kutsuivat tätä liitintä "XLR -liittimeksi".
Yleinen kolmen ytimen XLR-käyttöliittymä
Joissakin vahvistimissa on neljän ytimen tasapainoinen XLR-kuulokeliitäntä
Yleensä näkemämme XLR-pistokkeet ovat 3-nastaisia, tietysti on myös 2-nastaisia, 4-nastaisia, 5-nastaisia ja 6-nastaisia. Esimerkiksi joissakin huippuluokan kuulokekaapeleissa näemme myös nelinapaiset XLR-tasapainotetut liittimet. XLR-käyttöliittymä on sama kuin "iso kolmen ytimen" TRS-rajapinta, jota voidaan käyttää balansoitujen äänisignaalien lähettämiseen. Tässä puhumme lyhyesti tasapainoisista signaaleista ja epätasapainoisista signaaleista. Kun ääniaalto on muunnettu sähköiseksi signaaliksi, jos se välittyy suoraan, se on epätasapainoinen signaali. Jos alkuperäinen signaali käännetään 180 astetta ja alkuperäinen ja käänteinen signaali lähetetään samanaikaisesti, se on tasapainotettu signaali. Tasapainoisen lähetyksen tarkoituksena on käyttää vaiheenpoiston periaatetta muiden häiriöiden minimoimiseksi audiosignaalin lähetyksen aikana. Tietenkin XLR-rajapinta on sama kuin "iso kolmen ytimen" TRS-rajapinta, joka voi lähettää epätasapainoisia signaaleja, joten emme voi nähdä, millaista signaalia se lähettää rajapinnalta.
** Mitä tulee digitaaliseen ääniliitäntään, puhumme itse asiassa enemmän siirtoprotokollista tai -standardeista. Käyttöliittymän fyysisen ulkonäön perusteella on vaikea sanoa, minkä tyyppinen rajapinta se on. Puhutaan ensin AES/EBU: sta. **
AES/EBU on lyhenne sanoista Audio Engineering Society/European Broadcast Union, ja se on suosituin ammattimainen digitaalinen äänistandardi. Se on sarjabittilähetysprotokolla, joka perustuu yhteen kierrettyyn pariin digitaalisen audiodatan lähettämiseksi. Tietoja voidaan siirtää jopa 100 metrin etäisyydelle ilman tasausta, ja jos ne on tasoitettu, ne voidaan lähettää pidemmillä etäisyyksillä.
Yleisin fyysinen AES/EBU-liitäntä, jossa on kolme ydintä XLR-liitäntä
AES/EBU tarjoaa kaksi kanavaa audiodataa (jopa 24-bittinen kvantisointi), kanavat ajastetaan automaattisesti ja synkronoidaan itse. Se tarjoaa myös lähetyksen hallintamenetelmän ja tilatietojen esityksen (kanavan tilabitti) ja joitain virheiden tunnistusominaisuuksia. Sen kellotietoa ohjaa lähetyspää ja se tulee AES/EBU -bittivirrasta. Sen kolme näytteenottotaajuutta ovat 32 kHz, 44.1 kHz ja 48 kHz. Tietysti monet rajapinnat voivat toimia muilla näytteenottotaajuuksilla.
AES/EBU: ssa on monia fyysisiä rajapintoja, joista yleisin on kolmen ytimen XLR-liitäntä, jota käytetään tasapainoiseen tai differentiaaliseen liitäntään; lisäksi on olemassa koaksiaalisia audioliitäntöjä, joissa käytetään RCA-liitäntöjä, joista keskustellaan myöhemmin ja joita käytetään yksipäiseen epätasapainoiseen Connectiin; ja käytä kuituoptisia liittimiä optisten liitosten tekemiseen.
S/PDIF on lyhenne sanoista Sony/Philips Digital Interconnect Format, joka on Sonyn ja Philipsin kehittämä siviili -digitaalinen ääniliitäntäprotokolla. Koska se on laajalti otettu käyttöön, siitä on tullut de facto -standardi siviili -digitaalisille äänimuodoille. S/PDIF: llä ja AES/EBU: lla on hieman erilaiset rakenteet. Äänitiedoilla on sama asema tietovirrassa, joten nämä kaksi muotoa ovat periaatteessa yhteensopivia. Joissakin tapauksissa AES/EBU -ammattikäyttöön tarkoitetut laitteet ja S/PDIF -käyttäjälaitteet voidaan kytkeä suoraan, mutta tätä lähestymistapaa ei suositella, koska sähköisissä spesifikaatioissa ja kanavan tilabiteissä on erittäin suuria eroja. Yhdistettyjä protokollia käytettäessä voi olla arvaamattomia seurauksia.
S/PDIF -liitäntä, jossa RCA -koaksiaalinen ja optinen liitäntä
S/PDIF -liitäntä
Yleensä on kolme tyyppiä, joista toinen on RCA -koaksiaalinen liitäntä, toinen on BNC -koaksiaalinen liitäntä ja toinen on optinen TOSLINK -liitäntä. Kansainvälisissä standardeissa S/PDIF vaatii lähetykseen BNC -liitännän 75 ohmin kaapelin. Useista syistä monet valmistajat käyttävät kuitenkin usein RCA -liitäntöjä tai jopa 3.5 mm: n pieniä stereoliitäntöjä S/PDIF -lähetykseen. Ajan myötä RCA- ja 3.5 mm: n rajapinnoista tulee "siviilistandardi". Puhumme koaksiaaliliittymästä ja optisesta rajapinnasta yksityiskohtaisesti myöhemmin.
Koaksiaalisia rajapintoja on kahta tyyppiä, joista toinen on RCA -koaksiaaliliitäntä ja toinen BNC -koaksiaaliliitäntä. Ensimmäisen ulkonäkö ei eroa analogisesta RCA -liittymästä, kun taas jälkimmäinen on vähän samanlainen kuin signaaliliitäntä, jota käytämme yleisesti televisiossa, ja sillä on lukitus. Koaksiaalikaapeliliittimessä on kaksi samankeskistä johdinta, johtimella ja suojalla on sama akseli, ja linjan impedanssi on 75 ohmia.
Koaksiaalikaapeli BNC -koaksiaaliliitännällä
Koaksiaalinen lähetysimpedanssi on vakio ja lähetyskaistanleveys on korkea, joten äänen laatu voidaan taata. Vaikka RCA -koaksiaaliliittymän ulkonäkö on sama kuin analogisen RCA -liitännän, on parasta olla sekoittamatta kaapeleita. Koska RCA -koaksiaalikaapelissa on kiinteä 75 ohmin impedanssi, sekakaapelit aiheuttavat epävakaata äänen siirtoa ja heikentävät äänenlaatua.
Valokuituliitännän englanninkielinen nimi on TOSLINK, joka tulee Toshiban (TOSHIBA) laatimista teknisistä standardeista, ja laitteessa on yleensä merkintä "Optinen". Sen fyysinen käyttöliittymä on jaettu kahteen tyyppiin, joista toinen on tavallinen neliömäinen pää ja toinen on pyöreä pää, joka muistuttaa kannettavissa laitteissa yleisesti käytettyä 3.5 mm: n TRS -liitintä. Koska se lähettää digitaalisia signaaleja valopulssien muodossa, se on nopein siirtonopeus teknisestä näkökulmasta.
Nelikulmaiset ja pyöreät kuituoptiset liittimet
Valokuituliitäntä voi saavuttaa sähköeristyksen, estää digitaalisen kohinan siirtymisen maajohdon kautta ja auttaa parantamaan DAC: n signaali-kohinasuhdetta. Kuitenkin, koska se tarvitsee valoa lähettävän portin ja vastaanottoportin, ja näiden kahden portin valosähköinen muuntaminen vaatii valodiodeja, optisen kuidun ja fotodiodin välillä ei voi olla läheistä kosketusta, mikä tuottaa digitaalisen värinän kaltaista vääristymää, ja tämä vääristymä on päällekkäin. Yhdessä valosähköisen muuntamisprosessin vääristymän kanssa se on paljon huonompi kuin koaksiaalinen digitaalisen värinän suhteen. Siksi nyt valokuiturajapinta on vähitellen haalistunut ihmisten näkökentästä.
Meidän muiden tuotteiden:
