Radiotaajuusvahvistin on periaatteessa positiivinen takaisinkytkentäjärjestelmä radiotaajuusjärjestelmässämme, joka yleensä sijaitsee siirtolinkillä. Langattoman lähetyksen linkkivaimennuksen huomioon ottamiseksi lähettimen on säteiltävä riittävästi tehoa suhteellisen pitkän tiedonsiirtoetäisyyden saavuttamiseksi. Siksi radiotaajuusvahvistin on pääasiassa vastuussa tehon vahvistamisesta riittävän suurelle tasolle ja sen syöttämisestä sitten antenniin säteilyä varten. Se on viestintäjärjestelmän ydinlaite.
Joten mitkä ovat tärkeän RF-vahvistimen tyypit niin tärkeälle laitteelle?
1) Luokitus työskentelytaajuusalueelta
Luokiteltu työskentelytaajuuskaistan mukaan, se voidaan jakaa kapeakaistaisella radiotaajuisella tehovahvistimella ja laajakaistaisella radiotaajuisella tehovahvistimella. Kapeakaistaiset RF-vahvistimet käyttävät yleensä taajuusselektiivistä verkkoa kuormituspiirinä, kuten LC-resonanssipiiri. Laajakaistaiset RF-tehovahvistimet eivät käytä taajuusselektiivistä verkkoa kuormituspiirinä, mutta kuormituksena käyttävät laajakaistavasteista siirtojohtoa.
2) Luokittelu sovitusverkon luonteen perusteella
Vastaavan verkon luonteen mukaan tehovahvistimet voidaan jakaa ei-resonanssivahvistimiin ja resonanssivahvistimiin. Ei-resonanssisen tehovahvistimen vastaava verkko on ei-resonanssi-järjestelmä, kuten suurtaajuusmuuntaja, voimajohtomuuntaja ja muut ei-resonanssijärjestelmät, ja sen kuormitusominaisuudet ovat puhtaasti resistiivisiä. Resonanssitehovahvistimen vastaava verkko on resonanssijärjestelmä, ja sen kuormitusominaisuudet osoittavat reaktiivisia ominaisuuksia.
3) Luokiteltu virran johtokulman mukaan
Nykyisen johtokulman mukaan RF-vahvistimet voidaan luokitella luokkiin A, luokka AB, luokka B, luokka C, luokka D, luokka E jne. Vahvistimien luokituksessa puhutaan usein luokan A - E vahvistimista jaettuna johtokulmalla. Luokan C toimintatilan lähtöteho ja hyötysuhde ovat korkeimmat näistä toimintatiloista, ja suurin osa radiotaajuustoiminnassa käytetyistä vahvistimista on C (C).
Vahvistimien luokittelu on jo niin monimutkaista, että voidaan nähdä, että tärkeimmät suorituskykyindikaattorit eivät todellakaan ole yksinkertaisia, itse asiassa se on sama.
Vahvistimen pääindikaattorit ovat seuraavat:
1. Toimintataajuusalue
Yleisesti ottaen se viittaa vahvistimen lineaariseen toimintataajuusalueeseen. Jos taajuus alkaa DC: stä, vahvistinta pidetään DC-vahvistimena.
2. Vahvistus
Työvahvistus on tärkein indikaattori vahvistimen vahvistuskyvyn mittaamiseksi. Vahvistuksen määritelmä on vahvistimen lähtöportista kuormalle toimitetun tehon suhde signaalin lähteestä vahvistimen tuloporttiin tosiasiallisesti toimitettuun tehoon.
Vahvistuksen tasaisuus viittaa vahvistimen vahvistuksen alueeseen koko toimintataajuusalueella tietyssä lämpötilassa, ja se on myös vahvistimen pääindikaattori.
3. Lähtöteho ja 1dB puristuspiste (P1dB)
Katso yllä olevaa kuvaa, kun tuloteho ylittää tietyn arvon, transistorin vahvistus alkaa laskea ja lopputuloksena on, että lähtöteho saavuttaa kylläisyyden. Kun vahvistimen vahvistus poikkeaa vakiosta tai on 1 dB pienempi kuin muut pienet signaalivahvistukset, tämä piste on kuuluisa 1 dB: n pakkauspiste (P1dB). Yleisesti ottaen vahvistimen tehoteho ilmaistaan 1dB: n pakkauspisteellä.
4. Tehokkuus
Koska tehovahvistin on tehokomponentti, sen on kulutettava virtalähde. Siksi tehovahvistimen hyötysuhde on erittäin tärkeä koko järjestelmän tehokkuudelle. Tehoteho on tehovahvistimen RF-lähtötehon ja transistoriin syötetyn DC-tehon suhde. ηp = RF-lähtöteho / DC-tuloteho
5. Intermodulaatiovääristymä (IMD)
Intermodulaatiovääristymä tarkoittaa sekakomponenttia, jonka tuottavat kaksi tai useampia tulosignaaleja, joilla on eri taajuudet ja jotka kulkevat tehovahvistimen läpi. Tämä johtuu tehovahvistimen epälineaarisesta luonteesta. Niistä, koska kolmannen asteen intermodulaatiotuote on hyvin lähellä perustaajuussignaalia ja sillä on suurin vaikutus, intermodulaatiotuotteiden joukossa tärkein näkökohta on kolmannen asteen intermodulaatio. Mitä matalampi kolmannen asteen intermodulaatiotuote, sitä parempi.
6. Kolmannen asteen intermodulaation raja-arvo (IP3)
Perussignaalin lähtötehon jatkojohdon ja kolmannen asteen intermodulaation jatkojohdon risteystä kuviossa 2 kutsutaan kolmannen asteen intermodulaation katkaisupisteeksi, jota edustaa symboli IP3. IP3 on myös tärkeä merkki vahvistimen epälineaarisuudesta. Kun lähtöteho on vakio, sitä suurempi on lähtöteho kolmannen asteen sieppauspisteessä, sitä parempi on vahvistimen lineaarisuus.
7. Dynaaminen alue
Tehovahvistimen dynaaminen alue viittaa yleensä pienimmän havaittavan signaalin ja suurimman sisäänmenotehon eroon lineaarisella työskentelyalueella. Luonnollisesti tämän arvon on oltava mahdollisimman suuri.
8. Harmoninen vääristymä
Kun tulosignaali nousee tietylle tasolle, tehovahvistin tuottaa sarjan harmonisia johtuen epälineaarisella alueella tehtävästä työstä. Suuritehoisissa vahvistinjärjestelmissä on yleensä tarpeen käyttää suodattimia harmonisten alentamiseksi alle 60 dB: n.
9. Tulon / lähdön pysyvän aallon suhde
Tämä on myös erittäin tärkeä indikaattori, joka osoittaa tehovahvistimen ja koko järjestelmän vastaavuustason. Panos / lähtö-suhteen heikkeneminen johtaa järjestelmän vahvistuksen vaihteluun ja ryhmän viiveen heikkenemiseen. On kuitenkin vaikeampaa suunnitella tehovahvistinta, jolla on korkea seisova aaltosuhde. Yleisissä järjestelmissä on välttämätöntä vaatia, että tehovahvistimen seis-aaltosuhteen on oltava alle 2: 1.
Meidän muiden tuotteiden:
